Kuinka paljon hyviä kirjoja olenkaan lukenut talven pimeinä iltoina. Joihinkin on pakko palata, kaikkia ei edes muista, vaikka hyviä olisivatkin. Pitäisi pitää listaa, mikä blogin tarkoitus alunperin oli. Yksi suuren vaikutuksen tehneistä oli Heidi Köngäksen Dora, Dora (Otava 2012) johon tulin tarttuneeksi Kikan https://kirsimaria.wordpress.com/ myönteisestä maininnasta.
Kirja on paitsi taiten kirjoitettu, myös loistavaa ajankuvaa. Vaikka lukemisesta on kuukausia, muistan vieläkin, miten hienosti Köngäs kuvaa Annemarien villahousujen pukemista. Niin arkista, mutta niin elävää.
Lapin talven kylmyys on taustana toisen maailmansodan tapahtumille ja toimii tehokkaana heijastuspintana ihmisten kylmyydelle ja toisaalta joidenkin henkilöiden korostuvalle kaipaukselle lämpöön ja turvaan.
Keskushenkilöksi nousee Annemarie, Hitlerin varusteluministeri Albert Speerin sihteeri. Sihteeri on lähetetty Suomen Lappiin, jonne myös Speer aikanaan saapuu. Samaan seurueeseen kuuluvat suomalainen upseeritulkki sekä Saksasta mukaan joukkoja viihdyttämään komennetut taikuri ja viulisti. Henkilökaarti on oivaltavasti rakennettu; taikuri ja viulisti tuovat tarpeellista kontrastia painavahkoon päätarinaan ja toisaalta muistuttavat inhimillisestä tarpeesta kauneuteen ja nauruun sodassakin.
Kiiltäväkylkiset autot kiitävät pitkin pohjoisen teitä ja pysähtelevät siellä täällä matkalla kohti Petsamon nikkelikaivosta. Jännitteet seurueen jäsenten välillä kasvavat matkan aikana ja tarina huipentuu itse Speerin näyttämölle saapumiseen. Häpeäkseen tämän historioitsijan täytyy tunnustaa, että en edes tiennyt Speerin käyneen Suomessa vuonna 1943, eikä kirjaa pidä tietenkään minään historiateoksena lukeakaan. Minulle se kuitenkin avasi joitakin uusia lehtiä tässäkin mielessä, mutta erityisenä ansiona pidän sen psykologista uskottavuutta. En ota tässä nyt kantaa kirjan totuudellisuuteen (mikä on kaunokirjallisuudessa usein toisarvoista), vaan siihen, miten ihmisten toimintaa sodan keskellä on kuvattu. Minkälaiset taustat ja käyttövoimat liitetään voittajiin, häviäjiin ja heidän väliseensä dynamiikkaan. Tässä Köngäs on mielestäni mestarillinen. Hänestä olisi voinut tulla loistava psykohistorioitsija, joita ei montaa tässä maassa ole. Erityisesti Hitlerin ja Speerin kuvattu suhde on psykoanalyyttisyydessään kiinnostava ja käsittääkseni täysin mahdollinen, oli sitten totta tai ei.
Tämäkin kirja oli täysin aiheellisesti Finlandia-ehdokkaana. Sitä voi suositella paitsi "uuden," "toisenlaisen" tai ylipäätään sotahistorian lukijolle, mutta myös psykologisen kirjallisuuden ystäville. Entä kuka kumma oli Dora? Tämänkin opin kirjasta - saksalaisvalmisteinen tykki ja myös koodinimi valmisteilla olleelle ohjukselle, jonka piti tehdä selvää länsirintamasta. Speer itsereflektoi: "Dora, Dora, se on minun kuvani, eikä siinä ole muuta kaunista kuin se naisen
nimi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti