Matti Rautiainen, Lallin perintö

Postista putkahti paketti täynnä dekkareita. Vaimo oli ilahtunut monestakin syystä, mutta ehkä vielä ilahtuneempi oli itse paketin saaja, dekkarin kirjoittaja. Tämän kirjan arvio on siis ehdottoman puolueellinen!

Murhamysteerin tapahtumat lähtevät liikkeelle Orvietosta, Italiasta  (missä lomailimme muutama vuosi sitten). Orvieton pittoreskeilla, keskiaikaisilla kujilla viihtyi aikanaan myös Mika Waltari, joka oleskeli hotelli Realessa ja perehtyi etruskien historiaan. Waltarilla on kirjassa oma roolinsa, mutta Umbriasta piipahdetaan välillä tietenkin Vatikaanin kirjastoon ja Roomaan (missä asuimme joskus).

Suomessa liikutaan enimmäkseen idässä: Kuopiossa, Iisalmessa ja Lappeenrannassa.  Nämä kaupungit kirjoittaja tuntee hyvin, samoin niiden ruokatarjonnan. Kirjassa ei valmisteta kokonaisia aterioita komisario Brunettin tyyliin, sen sijaan kiireinen rikostutkija Lassi Lehtiö (isoäitini tyttönimi!) nappaa Roomassa aamupalaksi corneton, käy Kuopiossa munkkiostoksilla Hanna Partasella sekä maistelee Lappeenrannassa herkullista Lemin särää.

Murhiin liittyy historiallisia arvoituksia, joita Lehtiö ratkoo sivistyneen naispuolisen historianopettajan, Riitta Vanhasen, avulla. Pääarvoitus liittyy suomalaiskansalliseen legendaan Lallista, joka sitkeästi eläneen tarinan mukaan kumautti englantilaissyntyisen piispan hengiltä Köyliönjärven jäällä. Kirjoittaja on Dan Browninsa lukenut, mutta myös Tuomas Heikkilänsä (Pyhän Henrikin legenda, 2005).

Rautiainen on taustaltaan historioitsija, mikä näkyy erityisesti siinä, että kulttuuriset arvoitukset ovat kiehtovia, mutta niiden ratkaisut perustuvat oikeaan tutkimukseen, eivätkä kirjailijan omaan mielikuvitukseen kuten Brownilla. Parhaimmillaan tällaiset ”koodidekkarit” ovat lukijaa haastavia ja jopa sivistäviä; minun ainakin piti heti käydä tarkistamassa Edelfeltin maalaus Lallista ja Henrikistä.

Dekkarin kerronta on vetävää, eikä lukija pitkästy ainakaan tapahtumien puutteeseen. Lyhyet dialogit tuovat mieleen perinteisen dekkarin, jossa ei liikoja selitellä. Henkilöiden luonteenpiirteet ja motiivit tulevat kuitenkin riittävästi esiin ja varsinkin päähenkilöt ovat sympaattisesti rakennettuja hahmoja, joiden suhteen jatkoa jää odottamaan. Jossakin kohtaa pieni viipyily kerronnassa olisi voinut olla paikallaan, mutta epäilemättä toiminnallisella juonidekkarilla on ystävänsä. Ja sitä paitsi, onhan dekkarissa ajankohtainen, yhteiskunnallinenkin teema!

Monta rautaa on tulessa niin kirjoittajalla kuin kustantajallakin, joten pientä viimeisteltävää tekstiin on jäänyt: joitakin oikeinkirjoitusvirheitä, pientä toistoa dialogissa jne. Mainitsen tämän, ettette pääse sanomaan pelkistä kehuista, mutta myös siksi, että itse kuulun siihen lukijakuntaan, jota häiritsee, jos sana sarkofagi on kirjoitettu väärin. Toisaalta olen itse epäilemättä osasyyllinen siihen, että puolisko joutuu välillä vetämään mutkia suoriksi, eikä aika aina riitä viimeisiin finesseihin. J

Kirjan kustantanut pohjoissuomalainen kustantamo Nordbooks julkaisee monipuolisesti kirjallisuutta eri aloilta. Pienestä kustantamosta löytyy aimo annos historiallista asiantuntemusta, onpa toimitusjohtaja bongattuVatikaanin kirjastostakin.   

Kiitos siis kirjasta, nauttikaa kotisohvalla, riippumatossa, sateen ropistessa mökillä, matkalukemisena tai missä ikinä kesäänne vietättekin!

Tuore kirja ja kirjailija kotiriippumatossa.